***  Raision Eläkeläiset ry. on vireä eläkeläisyhdistys, joka kerhotoiminnan lisäksi järjestää retkiä ja teatterikäyntejä ym. ***  Kerhotilaisuudet ja kerhon ohjelmat löytyvät näiltä sivuilta  ***  Tervetuloa joukkoomme! ***

Etusivu
Esittely
Hallitus
Kerho
Kuvagalleria
Retket
Liity mukaan
Videot
Yhteystiedot
 
 

 

   

 

 
 

 

 

Raision Eläkeläiset ry:n puheenjohtajan viesti   

Hyvät kerholaiset

Yhdistyksen uusi vuosi on alkanut reippaasti. Uuteen kerhotilaamme Iso-Tokkilaan mahdumme oikein hyvin harrastamaan. On todella hieno asia, että saamme kaupungin avustuksella tällaisen yhdistystilan käyttöömme.

Kokoonnumme parillisen viikon tiistaisin. On askartelukerho, korttipeliporukka, boccian peluuta, tuolijumppaa ja kahvittelu hyvän pulla kera. Järjestetään asiaohjelmaa, tietokilpailuja, levyraati ja muita juttuja muistin virkistämiseksi.

Menemme kuuntelemaan konserttia Sigyn saliin, laivareissu Baltic Prinsessilla tulossa. Osallistumme kaupungin järjestämään Penkkilenkki tapahtumaan ja kunnon mukaan muihinkin tapahtumiin. Elokuvissa käymme Myllyn Kinossa.

Äitienpäivää ja Isänpäivää vietetään kakkukahvien merkeissä.

Yritetään liikkua ulkona kelien sallimissa puitteissa. Toisten ihmisten tapaaminen virkistää mieltä. Tavataan kerhotilaisuuksissa. 

Hyvää vuoden alkua kaikille!

 Marja-Leena Enholm

 RAISION ELÄKELÄISET RY:N HALLITUS VUONNA 2025

 

Marja-Leena Enholm puheenjohtaja 040-5318995
Tuulikki Teräntö varapuheenjohtaja 044-4382921
Marja-Leena Virta sihteeri 040-5016714
Martti Väisänen rahastonhoitaja  
Tuula Nieminen hallituksen jäsen  
Terttu Saarinen hallituksen jäsen  
Marjut Teräntö hallituksen jäsen  
Arvo Nikkari hallituksen jäsen  
Marja-Leena Lampiola varajäsen
Tanja Nurminen varajäsen

 
 
 


Raision Eläkeläiset ry:n sähköpostiosoite
raisionelakelaiset@gmail.com
 

Raision Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja
puh. 040 - 5318995


Sivu päivitetty 25.02.2025/Webmaster